10.5.2010

Videomarkkinoinnin suunnitelma

Harjoitustehtävä Videoiden ja mobiilien integrointi osaksi markkinointia ja liiketoimintaa-jaksolla










Videon kohde:
Levin Seikkailupuistossa on kuusi eri vaikeusasteista ja eri mittaista rataa, jotka on eroteltu värikoodein vaikeusasteen mukaan. Näistä radoista seikkailija voi valita sopivan omien kykyjensä mukaan. Seikkailuelämys tapahtuu pääsääntöisesti ilmassa, useiden metrien korkeudella maanpinnasta. Kiinteiksi rakennettujen kaapeleiden, vaijereiden, puisten ja köytettyjen ilmasiltojen ja -tasanteiden avulla seikkailijat siirtyvät turvallisesti pisteestä toiseen käyden läpi koko reitin. Harjoittelu puistossa vaatii tasapainoa, keskittymistä, koordinaatiota ja osittain myös voimaa. Matalin radoista on 4-6 vuotiaille (minimipituus100 cm) ja radat 1-3 sopivat 100-140 cm lapsille.

Tavoite
on lisätä kävijämääriä Levin Seikkailupuistossa. Jos halutaan laajentaa tavoitetta, otetaan tavoitteeksi Gondolialueen kävijämäärien lisääminen. Alueen elämystuotteita Seikkailupuiston lisäksi ovat Bike Park junior-ratoineen ja näköalahissi Gondoli 2000 (kuvassa). Tukipalveluita ovat lasten liikennepuisto, välinevuokraamo, kahvila-ravintola Alpine Cafe sekä 18-ratainen minigolfrata.
Toiveena on ettei videossa mainita tarkkoja päivämääriä, hintoja tai aukioloaikoja. Se pitäisi voida tarvittaessa spiikata myös englanniksi.

Kohderyhmä
on kotimainen perhe jossa on 4-12 vuotiaita lapsia.

Viestin sisältö
Levillä on kivaa kesälläkin!

Jakelukanavat
* nettisivustot Levi.fi ja bikepark.fi
* Levi Channel-paikallistv (harkinnassa myös Oulun alueen MTV3)
* YouTube
* LaplandFinland.com / VisitFinland.com/ LomaSuomi.fi ym perhematkailusaitit

Videon jakelua tukevat viestintä- tai markkinointitoimenpiteet/ käyttöä tukevat toimenpiteet
* alueen suurimmat majoittajat ja Keskusvaraamo valjastetaan komissiomyyntiin valmiilla tuotteistuksella/ paketoinnilla
* suoramarkkinointi talven asiakasrekistereille
* talven kansainväliset tour operatorit
* suoramarkkinointi lähialueiden ala-asteille

Tulosten mittausmenetelmät
* myynti vs edellinen kesä (samat hinnat)
* komissiomyynti euroina

Aikataulu, budjetti, vastuuhenkilöt
* tuotantoyhtiön kuvaus ja editointi elo/ syyskuussa
* lanseeraus viimeistään tammikuussa Matka-messujen aikaan jollei saman tien videon valmistuttua
* budjetti ~3.000 €
* markkinointiosasto (Tarja)